|
|
|
Meren rannalla
----------------------------------------
|

|
Kuumina kesäaamuina
lähdimme jo seitsemän aikaan Espoon Haukilahdessa
sijaitsevalle koirarannalle. Pojat ottivat kaiken ilon irti sekä
merestä että hiekkarannasta.
|
|
|
|

|
|

|
Tuntitolkulla ne jaksoivat
juosta ja läträtä veden kanssa. Eipä olisi uskonut,
että niistä sitten loppujenlopuksi tulikin innokkaita
vesipetoja. Ekaa kertaa kun rannalle tultiin, kumpikaan ei halunnut
mennä veteen. Hihnassa kuskasin ve väkisin mereen ja kamalan
itkun säestyksellä kahlattiin kohti ulappaa. Ja sitten
yhtäkkiä vedessä olikin niin kivaa, ettei sieltä
olisi millään malttanut tulla pois.
|

|
|
Agilityä
---------------------------------------------
|
|
Kesän treenitauon aikana kävimme ahkerasti
harjoittelemassa itsenäisesti. Erityistä huomiota kiinnitimme
kontakteihin.
|
|
|
|
Boriksella oli aluksi a-esteen kanssa "pieniä" ongelmia.
Alkeiskurssilla moni varmaan ajatteli, ettei tuosta ikinä
mitään tule. Ja olihan se aika epätoivoisen
näköistä touhua. Minä kiipesin a:n huipulle
ja kaksi kouluttajaa työnsi Borista väkisin kohti huippua
Boriksen haratessa vastaan. Mutta ähellys kannatti ja nyt aa on
yksi Boriksen lempiesteistä.
|
|
Mökillä
Nurmijärvellä
----------------------------------------------
|
|
|
|
Sadetanssi on
Banjon mielestä huippuhauskaa. Kastelukannu
täytetään kylmällä vedellä ja kipataan
vesi Banjon
päälle. Boriksen mielestä tämä
leikki on tosi tyhmä ja se katseleekin touhua aina
riittävän välimatkan päästä.
|

|
Samasta leikistä on
myös toinen versio, jossa vadista heitetään kourallinen
vettä ja Banjo ottaa veden kiinni.
|

|
Tähän
väliin pakollinen poseerauskuva ;)
|
|
Mökillä pojilla on kaverina serkkupoika Onni. Kaikki tulevat
loistavasti toimeen keskenään ja vauhti on ihan
mieletön.
|

|
Tässä Suvi-sisko
näyttää, kuinka Onni osaa esiintyä. Oletteko
koskaan nähneet luontevampaa handleria..
|

|
Lidlin vesipullosta
riittää iloa pitkäksi aikaa.
|

|
Suvi ja koiratrio
jokirannassa vilvoittelemassa
|

|
Onneksi seuraavaan
kesään ei ole enää kovin montaa kuukautta..
|